Tänään on pitänytkin miettiä koko tulevaisuus uusiksi. Kaikki haaveet, toiveet ja unelmat on viimein heitetty romukoppaan ja uutta lähteä rakentamaan pala kerrallaan.

Rakkaus - se on aika vaikea sana juuri nyt käsiteltäväksi. Sen merkitys on kadonnut ja olo ihan tyhjä ja turta. Tästä alustuksesta varmaan kaikki arvaavat, ettei eilinen mennyt ihan suunnitelmien mukaan - sittenkään. Tai ainakaan omien suunnitelmieni mukaan.

Vietettiin siis iltaa työpaikan sauna-osastolla. Tunnelma oli rento ja hyväntuulinen, ja SR oli ihanan huomaavainen. Tuli monta kertaa lämpimiä välähdyksiä menneisyydestä. SR toi mukanaan XXXX:n uuden levynkin, minulle. Levyn nimikin oli niin lupaava - Tillbaka Till Samtiden. Suoraan suomennettuna Takaisin yhteiseen aikaan. Hymyilytti, kun SR sen kertoi.

Kuten aiemmin kerroin, SR oli päättänyt, että lähdetään jatkoille hänen hulppealle kesä-asunnolleen Espooseen. Olen ollut mukana alusta asti, kun taloa alettiin rakentaa. Olin mukana kun SR etsi siihen materiaaleja, sain vaikuttaa ratkaisuihin. Silloin aikanaan tuntui, kuin olisimme sisustaneet yhteistä kotiamme. Talo on rakennettu SR:n vanhempien talon lähelle, ja SR yhdessä veljensä kanssa omistaa paikan. Paikka on kaunis, hiljaisen järven rannalla. Rakastavaisten unelma. Tämä kuva on viime kesältä.

Kohtalo vaan päätti, ettei talolle koskaan lähdetty. Vanhemmilla oli omia vieraita, ja olivat vieneet heidät sitten uudelle talolle saunomaan. En ole koskaan nähnyt SR:ää yhtä vihaisena ja raivostuneena, kuin hän oli puhelimessa. Sen enempää erittelemättä, koko tilanne sai aikaan sellaisen sekasotkun, että olisin mielelläni jäänyt paitsi koko tilanteesta. SR:n veli soitteli moneen otteeseen, ja selvittelin asiaa hänelle. SR  ei suostunut itse keskustelemaan enää kenenkään kanssa, paitsi minun. Hän sanoi, että tämä oli viimeinen pisara, ja että nyt hän haluaa viimein irroittautua perheestään lopullisesti. Huh, rankkaa puhetta. Veljelle vakuuttelin, että tilanne kyllä selviää, kunhan SR itse ensin selviää ja saa tilaa miettiä asioita. Luulenkin, ettei kyseessä ollut pelkästään tämä kyseinen sattuma, vaan SR:n vihassa purkautui kaikki vuosien mittaan kertyneet tuntemukset konservatiivista ja vaativaa perhettä kohtaan. Kuten aiemminkin sanottu, SR oli kapinallinen ja perheen musta lammas.

Koska varattu aika oli ohi saunatilan kohdalta, oli sieltä matkaa jatkettava. SR halusi kaupunkiin, lähelle kotiaan. Itse taas olin kahden vaiheilla, lähdenkö kotiin vai mukaan. Viinin ja SR:n vaatimuksen mukaisesti lähdin kuitenkin keskustaan. Pyysin vielä vakuuttamaan, ettei kyseessä ole sitten vain yksi tai kaksi drinkkiä, vaan että jos lähden, niin en ainakaan heti viitsisi lähteä takaisin.

Kunpa en olisi lähtenyt ikinä mihinkään. Kunpa en olisi mennyt koko iltamaan mukaan.

Kaupungissa en ehtinyt ensimmäistä juomaani lopettaa, kun SR ilmoitti lähtevänsä kotiin. Hämmästyin....eikös me juuri sovittu, että kerran tänne lähdin mukaan, niin sitten myös vietetään yhdessä aikaa täällä. Sanoin SR:lle, että jos lähdet, niin mä lähden sun mukaan. Johon SR sanoi, että tällä kertaa sä et Claudia voi lähteä mun mukaan. Kysyin syytä, ja sitä vastausta en olisi halunnut kuulla. "Mä olen nyt sitoutunut muualle". Tuntui kuin jalat olisi valahtaneet alta, sydän hakkasi miljoonaa ja aivot ei halunneet ymmärtää kuulemaansa. "Siis mitä sä tarkoitat muualle???!!!". "No sitä, että mulla on uusi tyttöystävä nyt." Luulin oikeasti kuolevani siihen paikkaan. Siis tämä ei voinut olla totta. Olinko vaan kuvitellut aiemmin illalla, että Meillä olisi jotain mahdollisuuksia. Olinko vaan kuvitellut kaikki vihjeet, mitä illan aikana oli tullut? Levyn nimet, kutsun kesäpaikkaan?

Reagointini asiaan yllätti itsenikin. Haukuin SR:n täysin siinä, kaikkien ihmisten kuullen. Raivosin, huusin ja sanoin, ettei hän ole ikinä ansainnut minun rakkauttani, ja että kadun sitä päivää, kun hänet kohtasin. SR yritti rauhoitella, ja sanoi "mä haluan vaan olla sulle rehellinen". Aaaargh! Huusin, että "v*ttu mennäänkö kysymään sun exältä, miten rehellinen tekopyhä paska sä olet!!! Että rehellinen my ass. Toivottelin hänet helvettiin ja kerroin, etten enää koskaan haluaisi nähdä enkä kuulla hänestä.

Tuon tilanteen jälkeen mulla on totaalinen black out. Ehkä olin niin raivoissani, että aivoissa sumeni hetkeksi. Joka tapauksessa seuraava tilanne, jonka muistan on se, kun istumme kahdestaan SR:n kanssa pubissa, ja käymme meidän historiaamme läpi. Arvaatteko mitä se paska kehtasi sanoa mulle? "Miksi sä et ole kertonut mulle, että sä haluat mut. Että tiedätkö sä miten paskana mä olin vuosi sitten, kun sä jätit mut? Että miksi sä jätit mut silloin, jos haluat mut nyt." Siis se jätkä ei oikeasti tuntunut oivaltavan miksi silloin päädyttiin eroon. Helvetti, sillä oli avovaimo silloin. Sellainen, jota sillä ei ollut aikomustakaan jättää! Siinä istuessamme SR yritti hyväillä ja silitellä, mutta spontaanisti vaan väistin hänen kosketuksensa. Vaikka samaan aikaan koko sielullani kaipasin sitä. Mutta en vaan saanut ajatusta pois, että joku toinen saisi sen täyden huomion, että mä en enää olekaan se numero yksi. Naurahdinkin SR:lle, että helvetti, mä olen siis ikuinen kakkonen sun elämässäs.

Samaan aikaan SR:n veli soitteli vähän väliä, ja pyysi, että veisin SR:n hänen luokseen. Sainkin SR:n tyyntymään ja lupaamaan veljelleen menevänsä tämän luo, yhdellä ehdolla- että minä menisin mukaan.  No sinne veljelle asti ei koskaan päästy. Kun lähdimme baarista, SR ilmoitti, että mene sä tohon taksiin, että hän kävelee kotiin. Väsyneenä ja surullisena koko illan saamista käänteistä menin taksiin, soitin SR:n veljelle ja kerroin, ettemme tulisikaan. Ja hyvä niin. Myös tuonne veljen luo sisältyy niin paljon upeita muistoja, että olisi ollut kiusallista mennä sinne tässä tilanteessa.

Niin siis juttelin vielä veljen kanssa puhelimessa pitkän tovin, kävi ilmi, ettei veli ainakaan ollut tavannut tuota uutta tyttöystävää vielä, eli kyseessä lienee todella tuore juttu. Tosin veli sanoi, että on ollut todella vähän SR:n kanssa tekemisissä viime aikoina, ja että SR on ollut muutenkin kovin tasapainoton hiljattain, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Ainakin sitä, ettei SR ole sinut elämänsä kanssa. Mutta olkoon mikä vain, enää en voi mieltäni vaivata SR:llä. Meidän tarinamme nyt vain on ohi, niin se on.

Laitoinpa sitten vielä viestin yöllä SR:lle. Viestiin kirjoitin sen tuskan mikä sillä hetkellä oli, se oli aidolla sydänverellä kirjoitettu. Yllättävää, että tänä aamuna heräsin SR:n vastaukseen: "Mä oon niin pahoillani kaikesta...enempää en osaa enkä voi sanoa. Sä olet mulle kuitenkin aina se speciaali-ihminen." En vastannut viestiin enää mitään, mutta vaistosin kyllä SR:n pahan olon siitä. Muutaman tunnin vatvottuani illan tapahtumia mielessäni, päätin tehdä vielä viimeisen teon, jolla nostaisin itseni hänen yläpuolelleen. Soitin, ja pyysin anteeksi omaa käytöstäni häntä kohtaan edellisenä iltana. Sanoin, että mielestäni on korrektia pyytää anteeksi. Totesin myös, että on mielestäni tahdikkaampaa ilmoittaa näin selvin päin, etten enää todella halua olla tekemisissä hänen kanssaan. SR kysyi, voidaanko vielä olla kuitenkin kavereita tämänkin jälkeen, ja ettei mitään vihanpitoa olisi. Johon vastasin, että vihanpidosta hänen ei tarvitsisi huolehtia, koska ei tulisi sitä koskaan näkemään. Samoin sanoin, että myöskään kavereita ei olla nyt, eikä olla oltukaan, eikä koskaan tulla olemaan. Olkoon se sitten menetys hänelle, minulle se ei sitä ole. Jo illalla sanoin SR:lle, että minun ystäväni ovat sellaisia, jotka auttavat ja tukevat, kun on paha olla. Iloitsevat yhdessä kun on hyvä olla. Että minun ystäväni eivät pakene. Ja taisinpa siihen vielä sanoa, ettei SR tulisi koskaan yltämään sille tasolle, että voisi olla ystäväni. Rakastamani ihminen kyllä, mutta ei ystävä.

Eli eilinen todellakin oli sitä mitä olin pelännyt, loppuelämäni ensimmäinen päivä.