Jumituinpa tässä pohtimaan näitä outoja tuntemuksiani liittyen SR:ään, ja ihan vaikka näihin kirjoituksiini täällä. Lueskelin niitä läpi, ja tosiaan pystyy rivien välistä tulkitsemaan sen ahdistuksen, tuskan ja ikävän, jota olen ajoittain tuntenut. Mutta niistä pystyy myös näkemään, että olen itse ruokkinut itseäni kuvittelemaan, että SR haluaisi minusta vielä jotain. Ehkä olen tahtomattani yrittänyt roikkua kiinni siinä Suuressa Rakkaudessa, tajuamatta, että kyseessä on kuitenkin vain Suuri Pettymys.

Nyt tekisi mieli pyyhkiä pois kaikki nuo aiemmat kirjoitukset, koska tuntuu, että ne on kirjoittanut joku toinen persoona. Enhän mä ole voinut viikko sitten rakastaa jotain ihmistä, jota kohtaan tunnen nyt vain syvää halveksuntaa? Ei kai se ole mahdollista? Olen ollut sellaisessa tunnelukossa tämän ihmisen kanssa, etten ole edes pystynyt etsimään avainta. Tai aina kun avain on ollut saatavilla, on SR omilla teoillaan tai sanomisillaan heittänyt sen kaivoon. Tavallaan olen jo kertaalleen ollut "kuivilla" koko tyypistä, viime keväänä. Kunnes tuli, ja kertoi eronneensa. Se ja sitä seuranneet tapahtumat saivat minut luonnollisesti kuvittelemaan vaikka mitä. Ja rakastumaan siihen ajatukseen. En sokkona vaan halunnut tajuta, ettei se mies enää minusta välittänyt, siis oikeasti välittänyt.

Ystävyyspaskat sun muut SR:n puolelta tulleet ehdotukset olivat juuri sitä, mistä voisin saarnata kuukauden yhtä soittoa. Sitä, että halutaan pitää vielä sillat auki, jos vaikka siltä alkaa tuntumaan. Sitä, että toinen tavallaan alistuu olemaan pelinappulana, joka juoksee kädet avoimina luo, kun vaan kerran viheltää.

Mä ihan oikeasti halveksun SR:ää nyt. Mun mielestä se käyttäytyi ensinnäkin viime tapaamisella kaikin puolin tökerösti, ihan suoraan johdatteli tietyin tavoin mua harhaan, ja lopulta nöyryytti kaiken kansan nähden. "Mä haluan vaan olla sulle rehellinen". Siis voi vittu, olisiko se ollut mulle rehellinen siellä helvetin hienossa kesäpaikassaan? Sielläkö se olisi mulle sitten kertonut, että "kutsuin sut tänne, koska mulla on uus tyttöystävä kotona, niin en voinut sinne viedä"? Lisäksi vielä parit tekstiviestittelyt tuon jälkeen laskivat vaan pisteitä entisestään. Tää on kamalaa kirjoittaa tähän, mutta se ihminen etoo mua nyt ja mä en ihan oikeasti pystyisi tapaamaan sitä missään olosuhteissa. En edes ammattimaisesti työn merkeissä. Mun ammattitaitoni ei riitä paskan käsittelyyn, niin se vaan on. Joten toivotan vilpittömästi onnea, en suinkaan SR:lle, vaan tälle uudelle rakkaudelle. Sillä sitä onnea tullaan vielä tarvitsemaan. En jaksa uskoa, että SR:n kaltainen ihminen lopulta pystyy muuttumaan, ja uusia uskottomia suhteita on varmasti luvassa.

Jotta kirjoitukseni ei täysin kumoaisi kaikkea aikaisemmin kirjoittamaani, haluan kuitenkin sanoa, että se SR, johon aikoinaan rakastuin, oli vilpittömän hyväntahtoinen ja hieno ihminen. Se aito rakkaus aikoinaan näkyi niin selvästi, etten hetkeäkään sitä ole epäillyt. Herttainen ja suloinen kuvaavat SR:ää sellaisena, kuin minä hänet tunsin. Luulenkin, että ikävöin edelleen jollain tasolla sitä ihmistä historiasta. Tätä nykyistä en edes välittäisi tuntea.