Tänään on ollut taas yksi sellainen päivä. Koko päivän olen alitajuisesti odottanut kuulevani SR:stä jotakin. Olen tuijotellut puhelintani vähän väliä, josko siihen olisi ilmaantunut huomaamattani viesti. Töissä petyn joka kerta, kun uusi sähköpostiviesti ei ollutkaan häneltä. Tämä on juuri niitä päiviä, jolloin itse ennen sorruin laittamaan viestiä SR:lle. Odottelin viestiä häneltä, ja kun sitä ei kuulunut, niin laitoin itse hänelle. Jotta saisin edes jonkun viestin häneltä. Säälittävää. Tänäänkin pyörittelin puhelinta ja mietin mitä laittaisin. En keksinyt mitään. Onneksi.

Enää ei oikeastaan tule edes työhön liittyviä sähköpostejakaan. Vaikkei niissä sinällään minulle mitään iloa ollutkaan, niin jotenkin hänen nimensä näkeminen saapuneissa viesteissä sai aina sydämeni hypähtämään. Naamioimmehan me silloin ennenkin viestit työhön liittyvillä otsikoilla, oltiin mukamas ovelia.Viimeisimpään eroon asti on noita satunnaisia sähköposteja tipahdellut, siis ihan työasioihin liittyviä. "Eron" jälkeen ei enää niitäkään. Oma vikani. Vaadin ehdotonta radiohiljaisuutta SR:ltä, ja se perkele noudattaa toivettani kuin partiopoika.

No, olen kuitenkin valehdellut itselleni, että näinä päivinä, kun päivä kuluu sellaisen epämääräisen, jokseenkin epämiellyttävän ja häiritsevän oloisen odottelun merkeissä, on sillä jokin merkitys. Ja nyt kun ehdin jo siitä intuitiosta mainostaa aiemmin, niin intuitioni sanoo, että juuri noina päivinä myös SR ajattelee minua. Katselee ehkä puhelintaan, miettii miten lähestyisi. Muistaa sitten kieltoni ja laskee puhelimen kädestään. Katselee ehkä ikkunastaan merelle, ja muistaa joitain hyviä yhteisiä hetkiämme. Intuitioni kertoo, että SR ajattelee minua edelleen paljon. Ja suree, ettemme enää ole edes ystäviä.

Tämä intuitio voi olla juuri sitä itselleen valehtelemista, mutta viis siitä niin kauan kuin se auttaa näissä päivissä eteenpäin.

Voi helvetti, mä en tuu selviytymään siitä illasta ensi viikolla. En pysty. Olen hannari, ja sairastun flunssaan tai jotain. Höpöhöpö. Mikään mahti maailmassa ei toistaiseksi vielä saa minua pysymään poissa sieltä. Aion katsoa homman loppuun asti, ja haluan nähdä oliko SR:llä joku syy erikseen haluta tällainen tilaisuus. Hmmh, tuskinpa. Sitä paitsi SR:n tuntien se voi perua tulonsa vielä viime minuutilla.

Noh, täytynee yrittää mennä nukkumaan. Se onkin oikeastaan ainoa asia, mitä SR ei ole saanut sekaisin. Siis nämä uskomattomat unenlahjani. Uni tulee aina, ja vain yksi tai kaksi yötä on mennyt valvoessa SR:n takia.Dääm, että mä kaipaan sitä taas.