Huhhuh, pisti miettimään nuo Doloren viimeisimmät tapahtumat. Tarkemmin ajateltua mielestäni on pirun rohkea veto antaa hänelle avaimet suoraan omaan sisimpäänsä. Ainakin tilanteessa, jossa lopullisuus iskee täysillä vasten kasvoja. Silloin, kun ei ole enää hävittävää. Päinvastoin vain voitettavaa. Ehkäpä näitä ajatuksiamme ja tuntemuksiamme lukiessa kaikille maailman Mistereille avautuisi, mitä me käymme läpi. Kuinka paljolta oikeastaan säästämme heidät, suremme hiljaa yksinämme.

Voi olla kova paikka lukea itsestään rehellisiä mielipiteitä. Veikkaan, että pistää miettimään asioita laajemmalta perspektiiviltä. Sinänsähän näistä ei ole kukaan tunnistettavissa, paitsi ne henkilöt, jotka tunnistavat itsensä teksteistä.

Enpä tiedä, tekisinkö samoin jossain tilanteessa. Antaisinko SR:lle avaimet sisimpääni? Kyllä varmasti, kun tilanne olisi kypsä.

On näitä blogeja lukiessa avautunut monta asiaa itselleenkin. Ennenkaikkea se, miten saman kaavan mukaan loppujen lopuksi kaikki toimivat. Me murheenmurtamat naiset, ja ne luuserimaiset miehet, jotka eivät näe toiminnassaan mitään väärää. Silti me vain jaksamme surra heitä, kaivata ja itkeä itsemme  uneen iltaisin. Vaikka he kohtelisivat meitä kuinka paskamaisesti tahansa. Jossain vaiheessa sen paskan korvaa kuitenkin ikävä, ja olemme valmiita antamaan anteeksi paljon. Kummallista.